sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sydämiä ja raitaa

Poika ja äiti saivat hupparinsa, siispä neitin vuoro saada omansa (ja miten mä oonkin nyt niin ajoissa valmistautumassa kesään? ;-) )


Ja kun sydänneulokselle löytyi näin kivasti mätsäävä raitajoustis ja -resori, eihän niitä voinut jättää tilaamatta ja hupparille syntyi kaveriksi housut ja lippis.

Huppari on hivenen a-linjainen, vuori vain hupussa. Ja taskut tein tähänkin samalla tyylillä kuin omaan ja pojan huppariinkin, jokohan kohta kyllästyn näihin ;-)

Housuihin laitoin taskun pystyraidoista piristeeksi.


Aika katu-uskottava neiti :D

Hupparin kaava muokatusta muokattua, omaksikin voi kai jo kutsua.
Housuissa Saimi (Ottobre 1/2009) koossa 92cm, pidennettynä reilusti.
Lippiksen ohje mikunloki.
Ja ne kaikki ihanat kankaat Pehemiältä

Nyt blogi hiljenee ainakin viikoksi kun suuntaamme tunturiin talvilomailemaan, siispä toivottelen jo kaikille

Aurinkoista Pääsiäistä!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

YliSöpöä

Ehkä ihanin puuvilla mitä on,

suosikkimekkokaava,

vähän pitsiä..

Yhdessä ne on jotain vielä paljon enemmän <3

Kangas: PaaPiin Kukkapuput
Kaava: Mekkotehdas-kirjan Katariina
Koko: 98/104cm
Kaavmuutokset: Helmojen ja kaarrokkeiden taitteelta pois 2cm


Love It!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ja vielä

...Sitä Metsää siis, mistä kerroin enemmän viimeksi.

Onko joku kangas mihin mustavalkoraita ei sopisi ;-)


Kangas: Hannan Kankaasta muut paitsi raitaresori Pehemiältä
Kaava: Be Careful Out There, Ottobre 4/2012
Koko: 128cm
Kaavamuutokset: Pituutta sen verran lisää että sain 50cm vetoketjun sopimaan lyhentämättä, hihoihinkin taisin lisätä totutusti muutaman sentin.

Mä saan harmaita hiuksia tuollaisen aaltoilevan kuvion kohdistamisesta vetoketjussa. Kun vaikka kohdistus on just, kuvio katkeaa ja jatkuu toisella puolella eri kohdassa saaden kohdistelut näyttämään epäonnistuneilta. Jos kukaan ymmärsi mitä tarkoitan :D 
Tieten jos leikkaisi eri tyylillä etukappaleet siten että kuvio jatkuisi just samasta kohtaa toisella puolella vetoketjua. Mutta mä tykkään leikata näin että kuvioonkin tulee vetoketjun levyinen "aukko".
Ja siitä Oikeasta tavasta, miten pitäis tehdä, mulla ei oo mitään hajua =)
Kiva kaava tämä, mittasuhteet kohdillaan. Taisi muuten olla ensimmäinen kaava jonka piirrän 128cm koossa, hui niin ne kasvaa!
Taskut tein samalla tyylillä kuin omaan huppariinkin.


Poika jo protestoi että miksi taas mua pitää kuvata, seuraavaksi tulee neitille sitten jotain =)



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Metsää

Vihdoin minunkin Metsäni alkoi harvenemaan =)

Kyseessä on siis Pohjois-Pohjanmaan ompeluihmisten Hannan Kankaan kanssa yhteistyössä teettämä kangas, jota alueemme ompeluihmiset saivat ennakkoon ostaa (ja eipäs sitä sitten enää yleiseen myyntiin riittänytkään). Kuosi on (yllätysyllätys) Leenan käsialaa =)
Minäkin hamstrasin useamman metrin ;) jota nyt aloin pilkkomaan, ensin kylpytakki ja ruttupipo pojalle ja vielä huppari odottaa ompelua.


Kangas: siis Metsä-joustofroteeta, Sinapin värinen joustofrotee ja resori, Hannan Kankaasta kaikki
Kaava: Robot Dog -kylpytakki, Ottobre 6/2011
Koko: 122cm
Kaavamuutokset: pituutta helmaan 15cm ja hihoihin 10cm

Aika vähän tulevat nuo etukappaleet päällekkäin edessä, joten laitoin sitten tarrakiinnityksen kolmeen kohtaan. Katsotaan miten toimii vai toimiiko sitten käytössä.






tiistai 12. maaliskuuta 2013

Iso pääsiäismuna?

Ehei kun se on tuo mun uus huppari, mutta tuosta kuviosta tulee kyllä niin pääsiäismunat mieleen =)
Tää hupparitakki on sellanen projekti mikä oli jo viime kesänä ToDo-listalla, mutta nyt siis ensi kesää ajatellen olen hyvinkin ajoissa!


Kangas: SikSak-joustis Metsolasta, raitaresorit Pehemiältä
Kaava: Saturday Chilling, Ottobre 5/2011

Taskut, ISOT taskut, on kivat, ne siis ulottuu tuonne helmakäänteeseen saakka.

Huolellisuuspuuska iski ja huppari on ommeltu varmaan kahdeksan kertaa =) Raitojen kohdistelu toi oman hommansa ja sitten halusin hyvin istuvan hupparin. Harsiminen (joka mulla tarkoittaa ompelua pisimmällä tikillä), sovitus, vähän korjausta, harsiminen, sovitus jne. On se itselle sovittelu vaan melkoista hommaa (varsinkin kun selässäkin on sauma), mallinukke helpottaisi kummasti. Tai jos olisin malttanut odottaa talvilomien jälkeen jatkuvaa ompelukurssia, jolloin opettaja olisi yhdellä sovituksella ja neulaamisella saanut luultavasti hupparin istumaan. Mutku eihän sitä malttanu odottaa.

Säätöä riitti myös hupussa, ensin tein musta-valkoraidallisen vuorin siihen, mutta se sai siksakin näyttämään niin tunkkaiselta kun tuossa ei nuo värit ole muutenkaan kirkkaat, valkoinen ei ole puhtaanvalkoinen.
Sitten päätin olla vuorittamatta huppua ollenkaan ja kanttasin vain etureunan, mutta en saanut tarpeeksi siistiksi pääntiesaumaa ja vetoketjun yläpäätä kun yritin sitä nauhaa (mikä siis ohjeessakin on) siihen asentaa. Niinpä purin vielä kerran ja huppu sai keltaisen vuorin. No nyt se on ainakin siisti, voi pitää vetoketjua vähän aukikin ylhäältä.


Lopputulosta alkuperäiseen kaavaan verratessa - alhaalta hiukan levennetty, pituutta lisätty sen verran että sain 65cm vetoketjun sopimaan lyhentämättä, selän saumaa hieman korjailtu, hihoja pidennetty jotta ei pyöräillessäkään nouse hihat liian ylös.



Nyt vaan odotellaan sitä kesää ja ilmoja, jolloin tässä hupparissa tarkenee ulkoilla :-)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kun yksi vaate (kangasosto) johtaa toiseen

ja toinen kolmanteen jne =)


Kaikki lähti Kangas-Mallasta löytyneestä poltetun oranssin värisestä joustiksesta, josta tein neitille housut pienellä taskulla


Kaava muokattu Saimista kaventamalla lahkeita alhaalta. Taskua vähän rypytetty framilonilla.
Yritin jotain kompromissia tehdä tavallisten housujen ja leggareiden välillä ja tuli ihan kivanmalliset pökät =)

Niinpä tuli muutamassa muussakin värissä samanmalliset


No sitten niihin oransseihin housuihin tarvitsi paidan, Znokin peurat tuli ekana mieleen, mutta eihän sen saaminen ollutkaan kovin helppoa =)
Apinapuussa puiden oranssi on melkein just samaa kuin housuissa, joten sitä siis tilaukseen.


Kangas: Apinapuu sekä murrettu oranssi resori, Royal-tuote
Kaava: Let It Be
Koko: ehkä 98/104cm
Kaavamuutokset: Paljon pituutta ja vähän leveyttä lisää 92cm kaavaan

Tässä vaiheessa iski myös resoriongelma, kun sitä oikeaa poltetun oranssin sävyä ei löytynyt mistään, piti tyytyä vähän sinne päin, eli royal-tuotteelta löytyneeseen murretun oranssin sävyiseen.

Ja kappas, sittenpäs onnistuinkin saamaan kohtuuhinnalla hamsuista pätkän sitä Znokin peuraa mistä haaveilin mutta vähän piti tehdä poikkileikkausta että sain kankaan riittämään. Tämä on jotain paidan ja tunikan väliltä, sovellettu muistaakseni Let It Be -paitakaavasta, poikkisaumaa rypytetty framilonilla ja hihoissa aavistus pussitusta.



Ja sitä joustistahan jäi vielä niin että piti tehdä pojallekin siitä housut, nämä ihan perussaimit pidennetyillä lahkeilla, reisitaskulla (jos joku tarkkasilmäinen huomaa näissä ja tytön housuissa, taskut on leikattu eri nukansuuntaan kuin lahkeet, ihan tarkoituksella, kokeilin josko ne erottuisivat paremmin näin :) )


Yksi taskuidea tuli mieleen vähän liian myöhään, piti sitten tehdä toiset housut, joihin pääsin kokeilemaan tällaista. Näissäkin Saimi kaavana ja tummanharmaa velour on peräisin Jofotexilta.



Ja sitten housuihin mätsäävä paitahan piti tietenkin tehdä pojallekin


Kangas: Pirate Boat-jersey Metsolasta
Kaava: Snap Button, Ottobre 1/2013
Koko: 122cm
Kaavamuutokset: Pääntien muokkaus, helmaan ja hihoihin pituutta lisää

Arvaattekin varmaan että oli mieluinen kuosi pojalle.

Sovituskuvia. Voi miksi oikea värisävy on niin vaikea saada kuvaan, näissä housut näyttää liian punaisilta ainakin minun näytöllä =)







tiistai 5. maaliskuuta 2013

Hei mä tilkkuilen!

Never say Never ja silleen ;)

Vähän siis kokeilin tilkkuilua kun tarvitsin uuden meikkipussukan itselleni.

Mistään tilkkutyöopeistahan mulla ei ole hajuakaan. Leikkasin suikaleita, jotka ompelin yhteen, silitin(!) saumat, vanu taakse ja tikkailin vähän sieltä täältä. Tikkaukset on tehty ympyröiden mustia tilkkuja.
Leikkasin pussukalle muodon ja kulmat ja ompelin kasaan.

Sisällä lokerotasku:


En tiedä olisko minusta tekemään "oikeita" isompia tilkkutöitä. Toisaalta hermo lepää tällaisen näpertelyn kanssa, toisaalta mulla hermostuttaa keskeneräiset työt, joten minusta ei olisi tekemään vähän silloin tällöin stressaantumatta siitä :D
Mutta nyt on vähän kokeiltu ja katsotaan jääkö tämä ensimmäiseksi ja viimeiseksi tilkkutyöksi =)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Puputakki

Kauppatakki välikaudeksi neitille äitini kaapin kätköistä löytyneestä ihanuus-kankaasta (vauvan pussilakanana ollut)



Hyvin yksinkertaistettu versio, taskuja en sellaisenaan halunnut laittaa ettei puput mene piiloon, hetken mietin sivusaumaan upotettuja taskuja, mutta unohdin sitten ne =D
Tuulilistan tein, mutta purin pois, koska epäilin, että noin ohuesta kankaasta tehty lista on varmasti vetoketjun välissä harva se päivä.


Kangas: Vanhoja Aarteita, ohut tikkivuori Eurokankaasta, vahvempi resori Metsolasta
Kaava: Against the Wind, Ottobre 1/2013
Koko: 98cm
Kaavamuutokset: Helmaan 3cm lisää, hihoihin resoreiden verran lisää. Taskut ja tuulilista pois.

Kaavahan oli aika hyvä, pituutta päädyin kuitenkin lisäämään helmaan (juu ja sitten mun vetoketju jäi lyhkäiseksi) ja hihoihin että menisi vielä syksylläkin.



Vietin aika kauan kaavojen kankaalle asettelussa kun en olisi millään osannut päättää mitä kuvioita haluan mihinkin. Ja toisaalta hirvitti tällaisen kangasaarteen leikkely, ja vielä keskeltä kangasta =) mutta pakkohan se oli raskia leikata jos takin meinasi saada =D

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! Nyt tuleekin varmaan päivityksiä tiuhempaan tahtiin, kun olen raivannut kaaosta ompelupöydällä ja saanut valmiiksi paljon keskeneräisiä ompeluksia =)

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kuvauksellinen

Meillä oli perhekerhossa kuvaus ja vähän viime tipassa sitten halusin uuden mekon tytölle kuvaan.
Yksinkertainen singoalla on nopea ommella ja näin ihana ja iso kuosi sopii minusta siihen hyvin.



Kangas: Selian Runoratsu-joustis
Kaava: Kokeshi Doll (Ottobre 3/2012) -kaavasta muokattu
Koko: 98cm
Kaavamuutokset: 92cm kaavasta reilusti kavennettu ja muotoiltu uudestaan, pituuttakin lisätty, alkuperäisestä kaavasta ei oikeastaan ole kuin raglansaumat jäljellä.



Kaavamuokkaus onnistui nappiin tällä kertaa vaikka vähän "summissa" leikkelin ja muotoilin. Siitä tuli juuri sellainen kuin halusinkin - pääntiellä on rypytystä, mutta muuten väljyyttä vain sillain just sopivasti.