keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uniikkia

Kyllähän itsetehdyt vaatteet ovat aina uniikkeja, mutta nämä Erityisen Uniikkeja. Kangas (Taikametsä nimeltään) on teetetty Facebookin Ompeluelämää -ryhmän toimesta. Äänestämällä päätettiin ensin laadusta (joustis) ja kuosikilpailulla sitten kuosia usemmassa vaiheessa ja lopuksi vielä väriä. Loppujen lopuksi kangasta teetettiin 600m, innokkaita ostajia oli niin paljon, ettei kaikki halukkaat tainneet edes saada (minä olin tietenkin huippunopeaksi verrytellyn napsusormeni kanssa ensimmäisten joukossa ostamassa =) ).

Kiitos tehokkaille järjestäjille (Unikuu ja Nuppulinnatar), kangasta kuskanneille (huikea Sanna joka eräänä perjantai-iltana ajeli lähes 1000km kankaamme tähden!) ja leikanneille. Ja tietysti kuosin suunnittelijalle eli Leenalle

Ihana ihana kangas, josta ensin tein hupparin pojalle ja singoallan tytölle. Vielä riittäisi minunkin vaatteeseen, mutta mietin vielä olisiko se huppari vai tunika.









Kaava: Kokeshi Doll, Ottobre 3/2012
Koko: 92cm
Kaavamuutokset: Etukappaleesta 6cm, takakappaleesta 2cm taitteelta pois (eli yht 16cm kavennus leveydestä) ja hihasta 3cm leveydestä pois.



Kaava: Autumn Forest -huppari, Ottobre 4/2012
Koko: B122cm
Kaavamuutokset: Helmaan resori, 4cm pituutta lisää.

Tämä oli tosiaan se hoikan mitoituksen huppari, ja on hyvän mallinen ja kokoinen meidän pojalle. Tuo tähti vetoketjulistan alla on paikka, leikkelin halkion pohjan liian leveäksi niin reikähän sinne jäi :(
Vain huppu on vuoritettu, mustaa tähteä, vaihtareilta meille kotiutunutta.

P.S Taikametsää saa muuten harmaana jerseynä Käpyseltä

11 kommenttia:

  1. Älyttömän hieno huppari! Mekko toki myös kiva. Hyvä keksintö tuo tähtivuori, tekee heti "poikamaisemman".

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan taikametsä on ihana kangas! Uskallisit laittaa mustat resorit, minä oon arponut, että uskallanko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivotaan sitten sormet ja varpaat ristissä ettei värit leviä pesussa =) Ja värisiepparit pyykin mukaan koneeseen.

      Poista
  3. Ihania! en olisi arvannut tähteä paikaksi. Hyvin sopiii siihen muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Ihania!! Ja toisaalta onni jotta jäi se reikä. Ihana lisä tuo tähti vetoketjun alla. :) Hyvin sopii vuorikankaan kanssa. Ihania, ihania! Mä odottelen vielä jotta saisin aikaa tämän ihanan kankaan ompeluun!! :)

    VastaaPoista