torstai 21. kesäkuuta 2012

Tilkkulaatikosta pelastettuja - tunikat itselle

Syystä jos toisestakin pari keskeneräistä projektia on lentänyt tilkkukoppaan odottamaan inspiraatiota (tai uudelleen käyttöä).

Nyt olen nähnyt niin kivoja näitä kietaisumallin tunikoja, että päätin vielä kerran purkaa ja korjailla tätä. Kaava on oma ja siinäpäs olikin mittasuhteet päin mäntyä. Lisäksi pääntien resori oli liian tiukka. Ja kaitalekkin tuossa poikkisaumassa oli, vääränkokoinen.
Purin resorit, irrotin kaitaleen, levitin etukappaleita saadakseni tuohon lisää tilaa ja rypytin framilonilla yläosan alareunan paremmin istuvaksi.
Nyt on parempi. Tosin vielä parempi olisi ollut ehkä sittenkin kun olisi sen kaitaleenkin laittanut, tarpeeksi napakan mittaisena vain.


 Kuvat on vinoja, älkää välittäkö :-)



Kangas: Helmilehti -viskooritrikoo, Royal-tuote
Kaava: Oma

Toinen projekti oli jo aika kauan lojunut laatikossa. Tässä oli vikana liika väljyys vyötäröstä ylöspäin ja siihen suhteessa taas liian vähän tilaa lantion seudulla joten pussitti selkään ja vyötärön päälle. Ja myöskään kanttaus pääntiellä ei ollut kivan näköinen. Ja nuo hihat kun ovat tuollaiset että eivät jatku kainaloon saakka, kainalossa oli liian iso aukko.
Purin taas pääntietä, taitoin kuminauhakujan, mutta kiristin kuminauhaa vain sen verran että sain kainalot nousemaan kohdilleen.
Etukappaleelle vedin framilonia rinnan alle ja taakse tein sitten ihan muotolaskokset.
Nyt tätäkin voi pitää :-)


Kangas: Mustaa ohutta joustofroteeta Eurokankaasta
Kaava: Lana, Ottobre 5/2010

Tässä näkyy selän parempi istuvuus. Niitä ennen-kuviahan olisi pitänyt tajuta myös ottaa :)



Ja tässä nuo raglansaumojen poimutukset, mitkä on ihan kivat tässä mallissa.



Kuvissa vilahtelee nyt myös ne ompelukurssilla aloitetut farkkucaprit Eurokankaan ohuesta joustavasta farkusta, vai olisko legginssit-nimitys lähempänä kun näissä ei ole mitään taskuja tms. On niissä kuitenkin ihan oikea vyötärö vetoketjuineen ja nappeineen. Eli jotain normicaprien ja legginssien väliltä. Näissä kaavana Jay, Ottobre 2/2012, reilusti muokattuna.

4 kommenttia:

  1. Taas olet saanut hienot vaatteet itsellesi taidolla tehtyä!

    VastaaPoista
  2. hirmu hienoaja. mä taistelin tuon lanan kanssa myös silloin kun se ilmestyi ja ei,en saanut selätettyä sitä. tilkkulaatikossa se on..

    VastaaPoista
  3. Hienoja tunikoita! Pitäsköhän sitä itselle uskaltautua kans jotain ompelemaan. Lapsille on vaan jotenkin niin helpompi.

    VastaaPoista